Kun on riittävän vanhaksi elänyt, on ehtinyt myös tehdä ja kokea kaikenlaista. Elämässäni olen esimerkiksi opiskellut neljä vuotta kasvatustiedettä ja käsityötiedettä Helsingin yliopistossa, mutta en koskaan valmistunut, kun muu elämä vei mennessään. Opiskeluajoilta sain mukaani paitsi hurjasti hauskoja muistoja ja kokemuksia, myös ihania ystäviä. Sellaisia, joiden kanssa edelleen tavataan milloin missäkin merkeissä -tai no, tällä porukalla kyllä aina käsitöiden merkeissä!

When you’ve lived long enough, you’ve had time to do and experience all kinds of things. In my life I have for example studied craft science/education for four years, though never graduating as life happened. From that time I carry with me loads of happy memories and experiences, as well as great friends. Friends, who get occasionally together under whatever pretext we can come by. Though usually it is knitting or crocheting. 

Viikko sitten vietimme viikonvaihteen Pellingissä, Tove Janssonin jalanjäljillä melkein Klovharussa. Rehellisyyden nimissä se näkyi luotsituvan ylimmästä kerroksesta, mutta tuntui kuin olisimme kuitenkin lähestulkoon siellä olleet! Nuuskamuikkunen ei vielä ollut palannut matkoiltaan, mutta lähiympäristöä kun tutkaili, oli helppo kuvitella hattivattien ja muun väen illan tullen kömpivän sammaleisille kiville tanssimaan…

A week ago we spent the weekend at Pellinki island, in the footsteps of famous Finnish writer Tove Jansson (the author of Moomin books). We almost stayed at Klovharu, a small islet where Tove and her spouse Tuulikki spent their summers in a modest summer cottage, braving the storms and the sea. To be honest, we only could see the islet from the top of our accommodation, but it felt like we stayed there. Snufkin hasn’t returned from his travels yet, but as I explored the surroundings, it was easy to picture the hattifatteners and others come and dance on the moss-covered stones at night… (if you are not familiar with Moomins, you should definitely borrow a book!)

Meri ja kivet. Käkkäräiset, sitkeät puut ja sadunomaiset metsät. Sammalmättäät. Aurinko, aaltojen kohina ja hyvä seura. Tuntuu, kuin kiire ja huolet olisivat merituulen mukana yhtäkkiä haihtuneet. Joskus vaan ne yksinkertaiset, simppelit asiat ovat niitä aivan parhaita. Tai itse asiassa aika usein.

Sea and stones. Curly, hardy trees and fairytale forests. Soft, green moss. Sun, the sound of waves and good company. And suddenly all the worries and hustle were blown far away with the sea wind. Sometimes it is those simple things that are the most precious. Quite often, actually.

 

Share: